Uutta ja palaavaa Mahalolta!

Uutta ja palaavaa Mahalolta!

Mahalo tuo valon synkeän talven keskelle uuden Hawaiian Hydration -seeruminsa myötä! Mahalo-uutuuksia on odotettu kieli pitkällä ja viimein tuoteperhe on täydentynyt kevyellä seerumilla, joka on kuin tehty suomalaisen talvi-ihon hoitoon.

Mahalo tuo valon synkeän talven keskelle uuden Hawaiian Hydration -seeruminsa myötä! Mahalo-uutuuksia on odotettu kieli pitkällä ja viimein tuoteperhe on täydentynyt kevyellä seerumilla, joka on kuin tehty suomalaisen talvi-ihon hoitoon.

Mahalolla oli uutukaisen lisäksi toinenkin kortti hihassa, sillä sarja palautti talvikaudeksi myyntiin aiemmin valikoimista poistuneen The Pele Maskin, jota on kaipailtu kaiholla ympäri maailman. The Pele Mask on myynnissä vain rajoitetun ajan, joten mikäli olet siitä joskus haaveillut, on nyt aika klikata haaveet todeksi ja varmistaa, että ehdit saada omasi rajoitetusta erästä!

 

 

 

The Hawaiian Hydration - janoisen ihon eliksiiri

 

The Hawaiian Hydration on kädenojennus varsinkin heille, joiden ihot eivät kestä öljypohjaisia tuotteita, mutta janoavat kosteutta. Erityisesti kosteusköyhän ja pintakuivan ihon rakastamassa The Hawaiian Hydration -seerumissa ei ole lainkaan öljyjä, vaan syväluotaava kosteutus saadaan aikaiseksi havaijilaisen merilietteen, tamarindin ja kasvipohjaisten hyaluronihappojen avulla – nämä ainesosat yhdessä auttavat myös säilyttämään kosteuden ihossa.

Höyhenenkevyt seerumi toimii ihoa suojaavasti, uudistavasti ja rauhoittavasti, joten se sopii käytettäväksi erityisesti talvikuukausina, jolloin iho on herkillä voimakkaiden lämpötilojen vaihteluiden vuoksi.

 

 

 

Seerumiin on lisätty kultaa ja kuparia – kolloidisella kullalla on kyky korjata ihon mikrovaurioita, jonka lisäksi se muun muassa suojaa ihoa ennenaikaiselta ikääntymiseltä, esimerkiksi kollageenipitoisuuden vähenemiseltä. Kupari taas toimii tehostaen useiden entsyymien vaikutusta. Lisäksi se auttaa ylläpitämään ihon elastisuutta ja säilyttämään ihon kollageenipitoisuutta.

Jos kaipaat ihollesi siis kevyttä, mutta tehokasta ihon kosteuttajaa, joka samalla suojaa ihoa ulkoisilta rasitteilta, kaappaa tämä viehko uutuus kaappiisi heti!

https://naturelle.fi/products/mahalo-hawaiian-hydration-kosteuttava-seerumi

 

 

 

 

The Pele Mask - epäpuhtaan ihon pelastus

 

Se, kenen mielestä tulivuorten jumalattaren Pelen mukaan nimetty naamio ei kuulosta kiinnostavalta, valehtelee. Havaijilaisen jumalhahmon nimeä kantava The Pele Mask on syväpuhdistava naamio, jonka teho perustuu toksiinimagneettina toimivaan vulkaaniseen tuhkasaveen ja bakteereja suodattavaan, aktiiviseen bambuhiileen. Näitä detox-ainesosia on tuettu pyhäbasilikalla, josta on apua aknen hoidossa, kurkumalla, jolla on tulehduksia rauhoittava vaikutus, sekä peikonpähkinällä, joka tasapainottaa talineritystä. Melkoinen tehoyhdistelmä, eikö?

 

 

Ihoa lämmittävä naamio avaa tukkeutuneita ihohuokosia ja imee kuona-aineita ihosta itseensä. The Pele Mask on hygieenisesti jauhemuodossa ja se aktivoituu veden vaikutuksesta – veteen sekoittuessaan jauhe muuttuu kevyen kuplivaksi mousseksi, jolloin se on helppo levittää kasvoille sormin tai siveltimellä.

Syväpuhdistuksen lisäksi The Pele Maskilla on heleyttäviä vaikutuksia ja se saa ihon näyttämään jälleen elinvoimaiselta. The Pele Maskia suositellaan erityisesti epäpuhtaalle, rasvaiselle ja tukkeutuneelle iholle.

 

Klikkaa tästä tulivuoren tehoa ihollesi:

https://naturelle.fi/products/mahalo-the-pele-mask-puhdistava-naamio