Valmistaudumme kevään ensisäteisiin herättämällä ihomme hehkuun pitkien talvikuukausien jälkeen! Kaunis päivetys virkistää olemuksen ja suuntaa ajatuksemme kohti odotettua kesää.
Chocolate Sun -itseruskettavat tuotteet ovat ensimmäisiä täysin toimivia luonnonkosmetiikan itseruskettavia – ilman ainuttakaan haitallista ainesosaa. Valittavana on kolme eri syvyysastetta kolmessa eri muodossa – valitse spray, voide tai geeli omien mieltymystesi mukaisesti.
Voide, geeli vai suihke?
Kasvoille parhaiten soveltuvat geeli ja voide – voide ei tuki lainkaan ihohuokosia, joten sitä voi huoletta sipaista vartalon ohella myös kasvoille. Vartalon iholle parhaat vaihtoehdot ovat voide ja spray.
Valitse voide, mikäli olet hieman epävarma tuotteen levittämisen suhteen ja suihke, jos olet tottunut käyttämään itseruskettavia. Voidetta voi levittää iholle hieman hitaammin, jolloin myös korjailulle jää aikaa, sillä se ei asetu iholle yhtä nopeasti, kuin suihke. Suihke kuivuu voidetta nopeammin, joten jos olet kärsimätön kuivattelija, valitse suihke. Jos ihosi on kuiva, valitse voide – se hemmottelee ihosi kosteustasapainoa päivetyksen ohella ja ehkäisee sävyä tarttumasta ihon kuiviin kohtiin.
Sokerijuurikkaasta pehmisjäätelöksi
Chocolate Sunin luonnollisten itseruskettavien sävyaktivaattorina toimii luonnon sokerijuurikkaasta uutettu DHA, joka syventää sävyä levityksen jälkeen 5-8 tunnin ajan. Sokerijuurikkaan käytön ansiosta tuotteissa ei ole lainkaan voimakasta, pistävää hajua – ei edes silloin, kun aktivaattori alkaa reagoida ihon oman pH-arvon kanssa. Chocolate Sunin ympärillä leijaileekin ainoastaan syötävän herkullinen, leivonnaista tai pehmisjäätelöä muistuttava tuoksu – vaniljauute ja kaakao kietoutuvat yhteen sokeriseksi tuoksuhunnuksi. Nam!
Viikon loma mielikuvitusrannalla
Chocolate Sunin luonnollisten ainesosien ansiosta lopputulos on aina luonnollinen – ihosi näyttää siltä, kuin olisit saanut viikon ajan kastaa varpaitasi rantahiekkaan. Mikä parasta, suklaa-auringon luonnolliset itseruskettavat eivät koskaan taita oranssiin – sillä sitähän me kaikki pelkäämme! Pois siis huolet porkkanahipiästä – Chocolate Sunin ruskealla hehkulla huijaat paatuneimmatkin itseruskettavien inhoajat kehumaan luonnollista päivetystäsi!
Maitokahvin vai kahvipavun sävy?
Sävyt ovat täysin kerrostettavissa – mikäli haluat vain kevyen, hunajaisen terveen hehkun, levitä tuotetta vain kerros. Halutessasi voit kuitenkin syventää päivetystä lisäämällä seuraavana päivänä uuden kerroksen purkkiaurinkoa ihollesi. Valitse sävy 1, jos olet vaaleaihoinen (esim. Nicole Kidman), sävy 2, jos olet keskivaalea (esim. Jennifer Lawrence) ja sävy 3 jos ihonsävysi on oliivi tai olet jo kevyesti päivettynyt (esim. Jennifer Aniston).
Ennen ja jälkeen
Itseruskettavien käytössä huomio kannattaa kuitenkin tuotteen levittämisen sijaan kääntää esivalmisteluihin ja jälkihoitoon: kuorimalla ja kosteuttamalla ihon huolellisesti ennen itseruskettavaa vältyt kiusallisilta tiikerinraidoilta. Ihon kosteuttaminen voiteella tai öljyllä seuraavina päivinä taas pidentää rusketuksen kestoa ja auttaa rusketusta häivyttymään pois tasaisesti.
Suklaa-vanilja-pehmiksen tuoksuinen kesäfiilis? Kyllä kiitos! Tuotteet löydät täältä:
https://naturelle.fi/pages/chocolate-sun