Ikäänny kauniisti

Ikäänny kauniisti

Ihon ikääntyminen koskettaa meitä kaikkia. Ihon ikääntyminen johtuu mm. kehon hormonaalisista muutoksista sekä happiradikaalien muodostumisesta. Näkyviä ikääntymismuutoksia ovat esimerkiksi juonteet, rypyt, ihon veltostuminen ja pigmenttimuutokset.
Ihon ihmeainesosa A-vitamiini Luet nyt Ikäänny kauniisti 5 minuuttia Seuraava Kesän ihanimmat

Ihon ikääntyminen koskettaa meitä kaikkia. Ihon ikääntyminen johtuu mm. kehon hormonaalisista muutoksista sekä happiradikaalien muodostumisesta. Näkyviä ikääntymismuutoksia ovat esimerkiksi juonteet, rypyt, ihon veltostuminen ja pigmenttimuutokset. Nämä johtuvat mm. lihasmassan sekä soluväliaineiden, kuten hyaluronihapon ja kollageenin vähenemisestä, jolloin kosteudensitomiskyky ja elastisuus heikkenevät. Iho myös ohenee, jolloin ryppyjä muodostuu helpommin.

 

 

 

UV-säteily edesauttaa kollageenia ja elastiinia hajottavien entsyymien muodostumista ja iän myötä myös näiden edellä mainittujen proteiinien järjestäytyminen muuttuu. Kollageenin ja elastiinin uudelleenjärjestäytyminen aiheuttaa ihoon rakenteellisia muutoksia, jolloin syntyy ryppyjä ja iho veltostuu. Happiradikaalit puolestaan häiritsevät solujemme optimaalista toimintaa ja luonnollisia korjausprosesseja ja voivat osaltaan edesauttaa pigmenttimuutosten syntymistä. Ihon ikääntymistä on mahdotonta estää kokonaan, mutta oikealla hoidolla iho voi ikääntyä kauniisti.

 

 

Poimi alta vinkkimme ikääntyvän ihon hoitoon - katso myös etusi artikkelin lopusta:

 

Olemme valinneet Sinulle parhaita tuotteita, jotka tukevat ihoasi ja kauneuttasi tehokkaiden antioksidanttien, entsyymien ja muiden kasviyhdisteiden avulla.

 

1.  Puhdista hellävaraisesti

 

Ikääntyvä iho vaatii hellävaraisen puhdistuksen, joka liuottaa lian ja meikin kuivattamatta ihoa. Valitse Juice Beautyn Stem Cellular Cleansing Oil –puhdistusöljy, kun haluat parasta hoitoa ikääntyvälle iholle aina puhdistuksesta alkaen. Puhdistuksen aikana hedelmähapot, tehokkaat antioksidantit ja hedelmien kantasolut kirkastavat ihoa ja ehkäisevät happiradikaalien vaikutuksia.

 

2.  Kosteuta

 

Mikäli ihossasi on pigmenttiläiskiä, valitse ihon kosteutukseen Juice Beauty Brightening Essence –hoitoneste, joka kirkastaa ihoa ja tasoittaa ihon sävyä. Jos taas ihosi on couperoottinen, valitse silloin Lilfoxin Aphrodite Rose Toning Mist –kasvovesi, jonka sisältämä luomulaatuinen ruusuvesi laskee punoitusta ja rauhoittaa.

 

 

3.   Kosteuta lisää ja tarjoa tehokasta hoitoa tiivistetyssä muodossa

 

Kun haluat kiinteyttää kasvojen ihoa, valitse Tata Harper Rejuvenating Serum –kiinteyttävä seerumi.

Kun haluat kirkastaa ja hoitaa pigmenttiläiskiä, valitse Tata Harper Concentrated Brightening Serum Kirkastava Tehoseerumi.

Kun ihosi on samea ja kaipaa elinvoimaa ja elvytystä, valitse Mahalon The Vitality Elixir -seerumi.

Kun ihosi tuntuu kaipaavan lisää kosteutta, valitse Mahalo Hawaiian Hydration Kosteuttava Seerumi

 

 

4.   Hoida ja suojaa

 

Kauniisti hehkuvan ihon saat mm. mineraaleja,timanttipölyä ja hyaluronihappoa sisältävällä Tata Harper Illuminating Moisturizer -kirkastavalla kosteusvoiteella.

 Suojaa ihoa UV-säteilyn vanhentavalta vaikutukselta käyttämällä Hynt Beautyn Sun Prep Broad Spectrum SPF25 -mineraaliaurinkosuojaa.

Kun tarvitset täyteläisempää voidetta, valitse mm. ainutlaatuisia kasviuutteita ja hyaluronihappoa sisältävä Tata Harperin Crème Riche Ravitseva Kosteusvoide tai omegaöljyjä sisältävä Edible Beautyn Exotic Seed of Youth Anti-ageing Oil.

 

 

5.   Hoida myös kaulan ihoa ja silmänympäryksiä

 

Kaulan iholle suosittelemme Juice Beautyn Stem Cellular Lifting Neck Cream –voidetta, jonka koostumus napakoittaa ohutta kaulan ihoa ja korjaa ikääntymismuutoksia. Kaulan ihossa vanhenemismuutokset näkyvät yleensä nopeammin, koska kaulan iho on rakenteeltaan erilaista ja siinä on huomattavasti vähemmän talirauhasia, kuin kasvojen iholla.

Ohut silmänympärysiho kaipaa tehokasta hoitoa ja +40 iholle kannattaa valita tuote, joka ei pelkästään ehkäise, vaan myös korjaa ja vahvistaa silmänympärysihoa.

Tummuutta ja juonteita häivyttämään sopii erinomaisesti Tata Harperin Restorative Eye Creme Silmänympärysvoide. Jos silmänympärysihosi kaipaa kosteutta ja uudistamista tai haluat vähentää turvotusta, valitse Juice Beautyn Stem Cellular Eye Treatment Silmänympärysvoide.

 

 

6.   Hemmotteluun!

 

Käytä kasvonaamiota säännöllisesti ainakin kerran viikossa tai 1-2 päivää ennen tärkeää menoa hemmottelevana tehohoitona.

Hellävaraisesti syväpuhdistava ja samalla ikääntymismuutoksia korjaava Lilfoxin Cleopatra Restorative Milk + Honey Beauty Mask Kauneusnaamio – sopii kaikille ihotyypeille. Tämän naamion alle ei tarvitse tehdä erikseen kuorintaa, sillä naamiossa on mukana ananaksen ja papaijan entsyymejä, jotka kuorivat kevyesti.

Vaativalle silmänympärysiholle löytyy myös oma naamio. Juice Beautyn Stem Cellular Instant Eye Lift Algae Mask Silmänaamio on 10 minuutin silmänympärysnaamio, joka saa katseesi uudistumaan! Se vähentää silmänympärysihon tummuutta ja turvotusta, juonteita ja kirkastaa ihoa. Sopii erityisesti iholle, joka on kärsinyt auringosta ja jossa on juonteita ja ryppyjä.

Jos rakastat sheet-maskeja ja haluat olla parhaimmillasi ennen tärkeitä juhlia tai rauhoittaa sekä viilentää ihoa esimerkiksi auringossa oleilun jälkeen, Edible Beautyn Bloom of Youth Infusion Mask 5-Pack on ehdottomasti sinun valintasi!

 

 

7.   Sisäisellä hoidolla on merkitystä

 

On myös hyvä tiedostaa, että samalla kun iho ikääntyy, tapahtuu niin koko kehollekin. Siinä missä ihosolujen uusiutuminen hidastuu, niin muidenkin kehon solujen toiminta muuttuu ja ravintoaineiden imeytyminen sekä talteenotto ei enää ole ehkä yhtä tehokasta, kuin nuorempana. Ravintolisillä voi siis auttaa kehoa ja ihoa pysymään nuorekkaampana. 

 

Fushin Beauty Totale on yhdistelmä ikääntyvän ihon ja kehon tarvitsemia kauneusravinteita: Vitamiinit C, E, A, ja B tukevat ihosi hyvinvointia; B-vitamiini suojaa ihoa stressin vaikutuksilta, A-vitamiini ja betakaroteeni voivat stimuloida ihon uusiutumista, sinkillä puolestaan on epäpuhdasta ihoa hoitava vaikutus, pii aktivoi kollageenintuotantoa, kuten myös C-vitamiini. Koentsyymi Q10 tehostaa kollageenin ja elastiinin uusiutumista ja reservatroli lievittää ihon hapetusstressiä. Männynkuoriuute on tehokas antioksidantti, joka myös ehkäisee happiradikaalien vaikutuksia ihossa. 

 

Kun ihosi kärsii stressin vaikutuksista, valitse silloin adaptogeeninen Catalyst Gold –ravintolisä, joka estää stressistä johtuvien happiradikaalien muodostumista sekä tukee solujen toimintaa ja jos ongelmanasi ovat erilaiset vaihdevuosioireet, kuten kuumat aallot, tai ihon lehahtelu punaiseksi, ota silloin Fushin Chaste Tree -kapselit avuksi.

 

Muista huolehtia myös hyvien rasvahappojen saannista. Tähän sopii parhaiten Fushin Omega Totale –vegaaninen omegaöljy, joka sisältää kaikki omegat (3,5,6,7 ja 9) hyvin imeytyvässä muodossa.

 

Nyt saat -10 % artikkelissa mainituista ikääntyvän ihon tuotteista koodilla KNRI8.

 

 

 

Ei voida yhdistää muihin etuihin, aiempiin ostoihin tai lahjakortteihin. Koodi voimassa 18.7. asti. Ei koske seuraavia tuotesarjoja: Nuori, Kypris, Okoko, Mahalo, Vintner's Daughter, Sabé Masson, Lebon tai Herbalore NYC.